Faust3 – tavallista suurempia sammakoita
Ei sitä kauaa sitten pystynytkään olemaan poissa. Täytyy myöntää kylläkin, että reippaan vuoden tauko kirjoittamisesta (loppuaika myrskyssä oli yhtä tervaa) teki oikein hyvää. Tuona aikana opin myös sen, että tarvitsen jonkinlaisen purkautumiskanavan voidakseni toimia edes jotenkuten itseni parhaaksi. Ihminen tarvitsee yleisöä. Blogi on hiljainen kanava, helppohoitoinen ja sievä. Kelpo kaveri.
Samalla yritän irtautua addiktiostani. Löysin itsestäni piirteen jonka oivaltaminen pysäytti jälleen kerran pohtiman minuuttani ja nautintojen merkitystä. Luulin että olen ihmisenä kovempi… en ollut. Jäin pahasti koukkuun World of Warcraftiin, niin pahasti että tajusin sen jo vaikuttavan kaikkeen mitä tein. Päivittäin pistin aikaa pelaamiseen tuntitolkulla, ja olisin mieluusti pistänyt enemmänkin, jos se vain olisi ollut jotenkin mahdollista. Tälläkin hetkellä tekisi mieleni pistää kaikki muut tekemiset holdiin ja kaivaa hahmoa naftaliinista.
Vaan kun en aio. En perkele.
Entistä Myrsky.net -blogin taakkaa en aio ottaa kantaakseni… yritän välttää metabloggaamista, koska se on mielestäni seläntaputteluakin pahempi synti. En tiedä vielä mihin suuntaan faust3 muotoutuu tyylillisesti ja sisällöllisesti, toivoakseni löydän jotain uutta, mielenkiintoista sisältöä.



Jee! Tätä on kaivattukin :)
Onnea comebackin johdosta!
Voisihan tässä meikäläinenkin päästää välillä sammakon tai pari…
;-)
Tervetuloa takaisin Janne! Lähetän WoW vieroitusta helpottavia aaltoja:)
Ka perkele pertti perusvihree sammakko…
Adele ottaa vaan blogikoneen kauniiseen käteen ja alkaa kirjoittamaan. Haluatko avaimet käteen vai “minä ite”? ;)
Wow:sta vieroittautuminen on hiukka pirullista…
Kannatti tulla katsomaan mitä kuuluu myrskyyn. Tervetuloa takaisin! On tätä kyllä odotettukin…
Onko tämä nyt sitten toinen vai kolmas tuleminen?
Kiitos :)
Taitaa olla toinen – edellinen oli vain hidasta kuolemista. ;)
Tervetuloa takaisin! Tarkoittaako tämä sitä, että blogilista-sivupalkkikin alkaisi taas kohta toimia? ;-)
Kiitoksia. :)
Valitettavasti vanha sivupalkki ei ala pelittämään, koska vaihdoin tässä yhteydessä serveriä. Katson mitä voin tehdä asian suhteen muuten. :)