En ole tosiaankaan aikaisemmin ollut mikään räiskintäpelien ystävä. No, jos ei nyt niitä pakollisia Doomeja ja Max Paynea lasketa. Henkilökohtaisesti en ole ymmärtänyt sitä touhua oikeastaan ollenkaan, mutta sehän nyt ei vielä mitään takaa. Mutta asiaan.

Eilen shoppailin itselleni Arcanumin ja Half-Lifen, käytettynä kun tulivat vastaan. Arcanum oli Diablon, Baldurs Gaten ja Falloutin sekasikiö, Half-Life tuskin tarvitsee sen kummoisempia esittelyjä. Arcanumia testasin ensimmäiseksi, enkä pettynyt. Todella hyvä pelimekaniikka, mahtavat äänet ja syötävän kaunis grafiikka pitävät varmasti huolen monen viikon (kuukauden) peliputkesta. Mutta en jaksanut sitä juuri nyt. Eli joskus toiste.

Half-Life oli aivotonta tykitystä alusta saakka. Tottakai siinäkin on jotain kevyitä puzzleja (jos nyt napin painamista tai oikeaan suuntaan hyppäämistä voi sellaiseksi kutsua), mutta jos vertaa vaikka johonkin Baldur”s Gaten osaan niin aika hepposia olivat. Mutta viihdyttävää pelaaminen on, vaikka aivotonta olisikin. Pelimoottori hyrrää virheettä (näin amatöörin silmin), alieneita ammutaan kuin viimeistä päivää ja ahtaissa ilmastointitunneleissa hiipiminen saa säikyksi kuin kaniinin.

Sille sitten uhrasin viime yön, ja aivan huomaamattani. Havahduin puoli kuudelta aamulla, että samperi, pitäis varmaan nukkuakin jonkun verran… not. Hieman addiktoivaa rytinää. No, jos se ei vielä riittänyt, niin huomenna on sitten Unreal-mättöilta kavereiden kesken. Taidan ottaa turpaan, mutta ainakin lähden rytinällä. :)

Tämä kirjoitus on julkaistu 31.01.2003 klo 14:57 kategorioissa Myrsky.net (wanha), Pelit ja viihdykkeet. Lievää loukkaantumista voi tapahtua, eikä kirjoittaja vastaa aiheutuneesta mielipahasta. Kaikki oikeudet pidätetään.