Mitä isot ensin, sitä pienet perästä…

15.08.2002

Olenkohan ainoa, jonka oikeustaju ei oikein sulata tällaista? Jotenkin nousee niskakarvat pystyyn, kun asiaa alkaa tarkemmin ajattelemaan. Olen ehdottomasti kaikenlaista syrjintää vastaan, mutta tässä ollaan mielestäni menossa jo aivan väärään suuntaan: uskaltaako kukaan enää olla ottamatta esimerkin pakolaisperhettä asumaan, kun todistustaakka kääntyy päinvastaiseksi?

Suomen lain toinen vastaava erikoinen “käänteinen todistustaakka” on tasa-arvolailla, joka on siis toinen esimerkki suomalaisesta keppikasvatuksesta. Entäs kaikki ne, joita syrjitään sen vuoksi, etteivät fyysisesti (muutenkin kuin sen ihon värin vuoksi) kuulu väestön kultaiseen keskitiehen? Sellaista lakiesitystä saa varmasti odottaa jonkun aikaa.

Pöh, eikä ihminen rankaisemalla mitään opi (muuta kuin keksimään nerokkaampia ja pirullisempia tapoja tehdä sama asia ilman rangaistusta). Vittupäät on vittupäitä, oli lakia tai ei. Oikeudenmukaisuus- ja tasa-arvoasiat ovat mielestäni erottamaton osa yleissivistystä, eikä erilaisuuden pelon kriminalisointi mitään auta. Ehkä olisi taas aika osoittaa sormella koteihin ja kouluihin, ehkä pistää parit mediakampanjat pystyyn? Asennekasvatusta, ei epäilyttäviä lakiesityksiä!

Kommentointimahdollisuus on toistaiseksi poistettu käytöstä.