Koin oivalluksen… sellaisen… pahanmakuisen. Samanlainen fiilis, kun sormessa on lasinsiru, ja tietää että sen joutuu kaivelemaan itse pois - mitä nopeammin, sitä parempi. Paitsi että tässä tapauksessa sormi on pienempi kuin lasinsiru.

Kun tajuaa, että ei olekaan enää risteyksessä, vaan että on jo valinnut reittinsä, ja että taaksepäin ei voi enää palata.

Ehkä siihen tarvitaan kasa toistuvia vastoinkäymisiä, läjä koettua töykeyttä, epävarmuutta, byrokratian ja “oikeuden” telomana olemista, työkavereiden katoaminen ympäriltä, rikkoutunut kovalevy lukemattomine menetyksineen, kuumehorkassa vietettyjä öitä kuunvalossa.

Kun herää yöllä hikisten lakanoiden kuristukseen kropan huutaessa vettä ja tajuaa hetken aikaa olevansa todellakin elossa.

Asioiden täytyy muuttua.

Ei kai kolmenkympin kriisi vielä voi olla ovella?

Tämä kirjoitus on julkaistu 29.03.2005 klo 2:44 kategorioissa Myrsky.net (wanha). Lievää loukkaantumista voi tapahtua, eikä kirjoittaja vastaa aiheutuneesta mielipahasta. Kaikki oikeudet pidätetään.