Nami nami ja muita G5-kokemuksia.

8.01.2004

Jahansta. Vapaa-aika onkin palanut mukavasti uuteen perheenlisäykseen tutustuessa. :) Siinä yksi syy miksi ei ole ihan hetkeen ehtinyt bloggailemaan. Toinen syy on Safari. Vaikka selain on täynnä innovatiivisia pikkujippoja (bookmarkkien hallinta on esimerkiksi aivan ykkönen), yhteensopivuusongelmia tulee aika usein vastaan. Ja niinkin tärkeä juttu kuin Osuuspankin verkkopankki ei tahdo toimia Safarilla ollenkaan. Hieman ihmetyttää moinen temppuilu…

No, siitä voi syyttää vain itseään. Safari on kuitenkin sen verran hyvä selain, että en usko että paluuta vanhaan on tälläkään rintamalla. Parin päivän käytön jälkeen olo alkaa olla jo varsin kotoinen selaimen kanssa, ja kiitos H Sihvosen vinkin, Safarissa toimivat nyt myös mouse gesturet. :) Selain suorastaan lentää. Jotkut sivut tökkivät ihmeellisesti, muutoin sivut avautuvat selkeästi IE6:sta nopeammin. No, kenelle tuo tuli yllätyksenä…

Kommentointimahdollisuus on toistaiseksi poistettu käytöstä.