Kissakuumeen kunniaksi vaihdoin kuvankin. On se vaan niin, että ulkona on kylmä kuin Sallan juhannustansseissa. Mikä lämmittääkään enemmän mieltä ja sydäntä kuin pikkukisu joka kuorsata tuhisee pöytälampun alla? Venla on yllättävän kuvausystävällinen, ei noteeraa kameran kanssa ahdistelua millään lailla. Ja sekös meitä miellyttää.

Mutta tosipuheella. Viime aikojen ikävät tapahtumat (vai pitäisikö sanoa “vuosien”) iskevät kaikkien meidän psyykeeseen, eikä sitä välttämättä edes tajua. Sitä ikään kuin hukkuu huomaamattaan paskaan ja eriarvoisuuden tunteeseen, vähän niin kuin sammakkoa keittäessä (ei, en ole kokeillut).

Yrttimaassa isketään mielestäni ongelman ytimeen. Ihmiset eivät enää vain välitä muusta kuin omasta navastaan ja yleisesti hyväksytty asennemaailma on menossa aina vain pahempaan suuntaan. Syitä tähän en ala edes hakemaan, eiköhän jokainen ajatteleva ihminen osaa kehittää muutamankin näppärän selityksen jos vain jaksaa keskittyä.

Enkä mä ole sen parempi. Mietin oikeasti kaksi kertaa, jäänkö katsomaan kaatuneen pultsarin perään kauppahallin kulmalla. Oloa helpottaa se, että niin tekevät kaikki muutkin. Paitsi se yksi, joka USKALTAA kuitenkin tarkistaa, kävikö pahasti. Sitten voikin jatkaa matkaa, kun näkee, että joku on ottanut asian hoitaakseen. Mutta hei, “ne on vaan pultsareita,” sanoo pieni ääni päässäni… Sairasta!

Siispä tällaisina “haistakaakaikkiVmäteenjustniinkumähaluan” -aikoina on parempi ottaa se onnensa ja kätkeä se visusti. Mutta kattokaa tuota kisua ja sen olemusta, ja miettikää sitä. :)

Tämä kirjoitus on julkaistu 15.10.2002 klo 23:30 kategorioissa Myrsky.net (wanha). Lievää loukkaantumista voi tapahtua, eikä kirjoittaja vastaa aiheutuneesta mielipahasta. Kaikki oikeudet pidätetään.