Enya
Kaivoin pahoin pölyttyneet Enyan levyt pitkästä aikaa esiin. Montahan noita oli vuosien varrella ehtinyt kertymään, kaikki hyviä ostoksia. Huvittavinta levyissä on se, että levyjen hinta on säästetty makaronista ja halpisleivästä, eli tavallisesta opiskelijan murkinasta. Mitenhän sielu säilyy hengissä sellaisella paskalla, jota radiosta ja MTV:ltä tulee ulos? Okei, eihän Enya varsinaisesti mitään korkeakulttuurista (klassista?) olekaan, mutta minuun se iskee, ja syvälle. Kaunis, moniulotteinen naisääni on todella koskettavaa kuultavaa.
Eithne Ní Bhraonáin, eli tutummin Enya, syntyi 1961 Irlannissa osaksi isoa sisarusparvea. Enya opiskeli pianonsoittoa ja klassista musiikkia, mikä kyllä näkyy naisen myöhemmissä tuotoksissa. Clannad (”perhe Gweedoresta”) koostuikin suurimmilta osin pelkästään Bhraonáin (Brennan) perheestä ja sukulaisista (parhaiten muistan Clannadin musiikin loistavasta tv-sarjasta Robin of Sherwood). Enya oli tiiviisti osana Clannadia, kunnes 1980 -luvun alussa lähti omille teilleen, ilmeisesti perhesyistä. Kaikenlaisten elokuvasävellysten ohessa Enya on julkaissut monia albumeita, viimeisimpänä A Day Without Rain, jota en ole vielä saanut ostetuksi. No, ehkä pian.
Nykyään Enya on tunnettu useimmille LOTR -soundtrackeistaan, mikä ei liene ylläri. Henkilökohtainen suosikkini koko Enyan tuotannossa on kyllä ehdottomasti Exile albumilta Watermark

