Kinkku on syöty, kirves on heilunut

28.12.2003

Joulu on onneksi kerran vuodessa vaan. Sitä mässäämistä, saunomista ja alkoholipitoisten valmisteiden nauttimista ei todellakaan helpolla kestäisi kovinkaan montaa kertaa vuodessa. Vatsa purisee tuskissaan, maksa inisee ja selkänahka on vieläkin punaisena saunomisesta ja vastomisesta. Yksikään vasta tai kinkun palanen ei selvinnyt hengissä joulun koettelemuksista.

Lomalle lähtö oli aika hanurista: taksi luvattiin puolessa tunnissa, sillä meni tunti. Kiitti vitusti, oli oikein palkitsevaa seisoa lumihangessa kökkimässä kantamusten kanssa odotellen taksia, joka ei tule. Myöhästyttiin tietenkin junasta, ja sekös nyppi oikein urakalla. Ei tuollaisista tietenkään mitään korvauksia saane, mutta vittumaisuuttani soittelin silti perään. On se kumma, ettei pahimmille (parhaimmille) tienauspiikeille osata hamstrata tarpeeksi autoja liikenteeseen.

Turku oli tosiaan yön aikana muuttunut jonkinlaiseksi Salla-simulaattoriksi, paitsi että pakkasta oli aika paljon vähemmän. Turkulainen aurauskalusto tuntui hieman alimitoitetulta moiselle ilmalle, ja hankeen jumittanut bobcat näytti aika koomiselta. Ketkäs ne siitä tilittivätkään, että ilmastonmuutokset ovat iloinen asia?

Itse joulun edeltävä aika meni rattoisasti halkoja hakatessa. Oli oikein piristävää vaihtelua käyttää vaihteeksi lihaksiaankin ainaisen istumistyön sijaan. Joulusaunan ja juhla-aterian jälkeen päästiin viimeinkin raatelemaan lahjapaperit, ja tänäkin vuonna oli odotettavissa iloisia yllätyksiä. Pakkohan ne lahjat on tähän listata:

- Nimikkotarroja (kirjoihin ja peleihin, etteivät ihan hukkuisi maailmalle). Täydellisiä!
- Pari viehettä (Minnow Spoon ja Äijä 120). Asennevieheitä. Eihän noita uskalla edes käyttää…
- Yllä meren, alla kiven -kirja. Aivan ykkönen!
- Luupäät 1-7 -sarja. Oivaa täytettä tulevaan kirjahyllyyn.
+ Pieniä henkilökohtaisia ylläreitä

Kiitos kaikille!

Blogistaniassakin tuntuu tapahtuvan kaikenlaista. Blogit.fi on polkaistu pystyyn, propsit asianomaisille. Uusia blogeja tunkee tietoisuuteen ja vanhat heittelevät lusikoita nurkkaan. Omppukin lopettaa.

Kommentointimahdollisuus on toistaiseksi poistettu käytöstä.