Luukannel rewrite
Lopullinen juonikuvio alkaa olla kasassa. Kuten jokainen Luukanteleen läpi lukenut sitkeä sissi tietää, on sen tarinassa joitain kohtia joita voisi nätisti sanottuna “parantaa.” Välttelen käyttelemästä liiallisia voimasanoja, koskapa niillä on kuuleman mukaan negatiivinen vaikutus (Luukanteleen) lukijoihin.
Työläin vaihe oli listata tapahtumat siten, että niiden visualisoiminen olisi mahdollisimman selkeää. Luulisi oikeasti, että maailmalla olisi oikeasti HYVIÄ työkaluja tällaiseen kirjoitustyöhön, mutta taidan olla joko pullossa kasvanut tai väärässä. Excel taitaa olla edelleen se paras (joskin Omnigraffle näytti myös kyntensä). Jos jonkinnäköistä räpellystä roolipeliskenaarioiden tekoon löytyy (ihme) kyllä, mutta ei yhtään kelvollista työkalua juonen kirjoitukseen. Tottakai, yritelmiä ja kyhäelmiä löytyy vaikka kuinka paljon, mutta olivat joko maksullisia tai surkuja (tai molempia). Tällaisina hetkinä ymmärrän, miksi joku ihminen alkaa tuntea vetoa koodaamiseen…
Mutta no, loppu hyvin, kaikki levällään: lopullinen juoni alkaa olla sumplittu, edessä taas lisää kirjoittamista. Jippii, hurraa. Tervetuloa, jännetuppitulehdus.

