Jälleen muutama aukko yleissivistyksessä täytettynä. Ei ne sitten loppujen lopuksi kauhean isoja aukkoja olleetkaan.

Viisasten kivi oli kirjana hauska, jollain tasolla jopa parempi kuin filmatisointi. Sen verran hupaisa, että taidan lukea seuraavatkin. Ymmärrän varsin hyvin, miksi Potterit ovat suosittuja. Tarinassa on paljon sellaista, johon päähänpotkitun sisäisen lapsen on helppo samaistua. :)

The Da Vinci Code oli taas… no jaa, tylsempi kuin oletin. Ainoa huomattava hehkuttamisen arvoinen asia teoksessa on suorastaan häkellyttävä yksityiskohtien määrä. Taustatyötä on tehty melkoisella huolellisuudella, ja se näkyy. Hatunnoston arvoinen suoritus. Juoni on sen sijaan tyypillinen “kimpoillaan-lujaa-ja-lopussa-kiitos-ja-jokin-muukin-seisoo” -tarina, johon on tietoisesti upotettu yksi hieno koukku. Ei siis huonoa viihdettä ollenkaan. Minään muuna siihen on turha oikeastaan suhtautuakaan.

Seuraavaksi täytyykin maiskutella läpi Peltoniemen uusin Kukka Kaalinen (Kukka Kaalinen pulkassa - linkkaisin suoraan, mutta Tammen sivut eivät oikein pelitä hyvin).

Jahans, olen päässyt Ihmissuhteiden Henryn “voistavata” -listalle. Hämmentävää, olen erikoisessa seurassa. Ja riippuen tapaamisen tarkoituksesta, kiitän kunniasta. MAT on kuningas.

Tämä kirjoitus on julkaistu 17.10.2004 klo 23:31 kategorioissa Myrsky.net (wanha). Lievää loukkaantumista voi tapahtua, eikä kirjoittaja vastaa aiheutuneesta mielipahasta. Kaikki oikeudet pidätetään.