Juoksemisesta
Pari viikkoa juoksutreeniä takana. Paljon uusia oivalluksia sekä muutama kivulias ja nopeahko anatomian oppitunti. Juokseminen on ollut pääsääntöisesti hauskaa, mutta liikkeellelähdön kanssa on aina ollut pientä epämiellyttävää vastentahtoisuutta. Kunhan jaksaa kipittää ensimmäiset 10 minuuttia, loppu on paljon hauskempaa.
Matkaa en ole vielä mitannut, mutta sillä ei paljoakaan ole merkitystä tässä vaiheessa harjoittelua. Joka tapauksessa täytyy katsoa paljonko jaksaa juosta ja nostaa siitä vaatimuksia. Seuraava operaatio juoksemisoppitunneillani on sykemittarin käytön opettelu. Viimeksi kun pari vuotta sitten kokeilin pitää sitä juostessa kokemus oli lähinnä ärsyttävä: mittari piipitti koko ajan varoitellen liian kovasta sykkeestä. Nyt tiedän paremmin, eli olisi pitänyt uskoa, *kele.
Mut hei, aina oppii. Tai itkee ja oppii.
Vähän off-topicina, mutta mitä saippuaa sä käytät kun tuo kuva (ilmeisesti suihkussa otettu?) hohtaa noin jännästi?
Ja muista pitää harjoituslenkkarit ja “kisalenkkarit” erillään, että itse maratonille on sitten tuoreet parit kenkiä jäljellä!
Joo, hyvä idea. Vielä parempi idea on mennä ihan uusilla kengillä juokseen? :D Saippuana on käytetty Axe Plutonium -suihkugeeliä, joka takuuvarmasti kuorii ihon hellästi mutta syvältä. Lopputuloksena on leppeän raikas iho, kuin suoraan synnytyksen jäljiltä.