Lanseeraan tässä postauksessa uuden termin, nimittäin hälinätalous. Eräs nimeltämainitsematon hyyppä on puksuttanut pihalle sen verran monta bullshit-termiä, että on aika pistää käsitteistöä vähän uusiksi. Yritän varoa mainitsemasta nimeä.

Ensinnäkin, terminä hälinätalous määrittelee nykyisen taloudellisen asenneympäristön sellaisessa valossa kuin se meille tavallisille tallaajille esiintyy. Termi on negatiivissävytteinen; mieleen tulee turhaan kiirehtivä, hikinen ihmismassa jolla on kiire kaikkialle mutta ei minnekään. Jos joku aikuinen ihminen hälisee, vouhottaa, öyhöttää tai muuten vain meuhkaa turhasta, sitä voidaan paheksua lapselliseksi käytökseksi (ja tämä on aivan oikeutettua). Kaikenlainen epäterve minä-minä -henki on hälinätalouden oireilua yksilön käytöksessä. Negatiivissävytteisyys on tarkoituksellista, sillä kyseessä on yksilön kannalta nimenomaan negatiivinen ilmiö. Rahan ja vallan piirit sen sijaan diggaavat hälinätaloudesta, koska kaikkien muiden keskittyessä hälisemään (sehän on melkein kuin helinää!) kylmäsydämiset loiset saavat peuhata rauhassa ja raiskata Suomi-neitoa rasvatta peräpeiliin.

Hälinätalous synnyttää pahoinvointiyhteiskuntaa, mielenterveysongelmia, turvattomuutta, eriarvoisuutta ja kaikennäköisiä pikkuvittumaisia lieveilmiöitä (yleisen terveydenhuollon rappeuttaminen, vanhusten ja syrjäytyneiden päähänpotkiminen, eläkeiän ylöspäin kitkuttaminen jne), joiden havainnointi tippuuu kaikista tilastoseuloista läpi – ei sen takia, etteikö tällaiset ilmiöt olisi tärkeitä ja vaikuttavia, vaan siksi, että niitä ei ole vielä yleisesti hyväksytty hälinätalouden arvomittareiksi. Hälinätalouden karvaiset papit höhöttävät matkalla pankkiin. Kummallista, että yksilöpyksilöiden omilla perustarpeilla ja haluilla ei ole rahan, median ja politiikan kolmikannassa mitään sanomista.

Hälinätaloudelle on ominaista, että kaikenlaiset havainnot selitetään pienen hyötyjäjoukon kannalta parhain päin kaikenlaisella paskanjauhamisella. Jos tarpeeksi kauan jauhaa valhetta, siitä tulee totta. Ja surullista sinällään, että tässäkin maassa on niin paljon vatipäisiä nuijia, että suurimmalle osalle ei edes tarvitse selittää mitään – riittää, kun idiootteja päätöksiä on tekemässä joku julkimo (sekin on oikeasti aika mielenkiintoista, että politiikkaan tuntuu pääsevän helpoiten panemalla jotain toista politiikkoa).

Hälinätaloudessa voittajia ovat itsekkäimmät, ahneimmat ja röyhkeimmät mulkerot joita ikinä on siitetty. Tämä on totta yleensäkin, ei pelkästään hälinätaloudessa, mutta se korostuu erityisesti hälinätaloudessa. Hälinätaloudessa ahneimmat tuttelinlutkuttajat pääsevät piiloutumaan lukuisten erilaisten muurien taakse, pois hälinän epämiellyttävästä valokeilasta. Yleensä nämä pyrkyrit istuvat osakeyhtiöissä tai suuryritysten pikkupomoina tekemässä niitä vaikeimpia päätöksiä – ei siksi, että he tuntisivat sen velvollisuudekseen, vaan siksi, että muita ihmisiä on kiva kiusata. Ja siitä maksetaan hyvin.

Hälinätaloudessa yksilön täytyy hälistä koko ajan, että pystyisi elämäänsä eteenpäin. Hälinätaloudessa ihmisten yksilönvapaus on riistetty jo melko tappiin, vaikka ns. paperilla kaikki näyttäisikin olevan hyvin. Tässä on jälleen erinomainen esimerkki hälinätalouden prosesseista – kun ei muka tunnisteta ongelmaa (yksilönvapauksien kaventuminen), ei sitä ole olemassa. Hälinätaloudessa on tärkeää olla jatkuvasti äänessä, huomion keskipisteenä, kaikkien mielessä ja pöksyissä. Hälinätaloudessa jopa hiljaisuus on tuotteistettu hälinätalouden alati kasvaviin tarpeisiin. Jos ihminen vain istuu ulkona ihmettelemässä maailman menoa, sen täytyy olla päästään sekaisin, kännissä tai näitä molempia. Jos samalla kaverilla on tyynynpäällyspipo päässä, iPodin napit korvissa ja skeittilauta perseen alla, se on hyväksyttävää. Ihme.

Ihmisten asennemaailmaa muokataan median ja politiikan toimesta alituisesti huonompaan suuntaan. Elämän rytmi muuttuu kiireisemmäksi, vaatimukset kasvavat, työpaikat muuttavat hevonnevadaan ja pullakahvikin maksaa essolla kuusi kertaa sen mitä kymmenen vuotta sitten. Eihän tästä helvetti tuu mitään!

Ei tällainen pelleily hyvin pääty. Pikkulinnuilla sydän lyö paljon nopsempaan kuin meillä kasviksiin pukeutuvilla apinoilla. Ne lentävät myös viimeisen kerran lasia päin paljon nuorempana kuin ihmiset. Sydän hakkaa sen mitä hakkaa, ja kun kierrokset tulee täyteen, se loppuu. Itse en ainakaan haluaisi tuhlata jäljellä olevaa sykettä hälinätalouden hihhuleiden hyväksi.

Tämä kirjoitus on julkaistu 15.11.2006 klo 16:20 kategorioissa Yleiset. Lievää loukkaantumista voi tapahtua, eikä kirjoittaja vastaa aiheutuneesta mielipahasta. Kaikki oikeudet pidätetään.