Massiivipuuta ja muuta mukavaa
Vaimon virka toi mukanaan uusia ulottuvuuksia elämään. Tässä on eletty tavalla tai toisella hermot pinnassa, kun koko ajan on ollut pieni pelko perseessä. Alkuperäinen suunnitelmahan oli, että tästä tulee lähtö Helsinkiin jos vaimon työpaikka ei vakinaistu. Minulla ei oikeastaan ole mitään Helsinkiä tai pääkaupunkiseudun asukkaita vastaan sinällään, mutta siinä koko alueessa on jotain mikä pistää porukoilta päät sekaisin. Ehkä ne lisää jotain ainetta siellä vesijohtoveteen?
Anyway, stabiloituvamman elämäntilanteen varmistuttua tuli heti sellainen olo, että nyt voisi toteuttaa jo pitkään mielessä olleet suunnitelmat elämässä ja muutenkin. Toissapäivänä käytiin Bauhausissa ostelemassa kaikenlaista kivaa kämpän pikkuremonttia ajatellen, ja eilen sitten asentelin keittiöön massiivipuiset pöytälevyt entisten kuluneiden (melamiinivalkoisten) tilalle sillä aikaa kun parempi puolisko oli juhlimassa pikkujoulujaan. Puulevyn pintaan 3-4 kerrosta Osmo Colorin Top Oilia, ja avot, tulipa nätit (suosittelen ostamaan noita Osmo Colorin tuotteita muuten Hakulan Puusta, ovat siellä halvempia kuin missään muualla Turun seudulla). Seuraava operaatio olisi asentaa joulun välipäivinä eteiseen muovimaton tilalle laatoitus. Heh… se voi ollakin aika mielenkiintoinen operaatio.
Olohuoneesta ja muualta kämpästä kanniskeltiin useampia rumia ja turhia huonekaluja pihalle. Lopputuloksena olohuone on nyt tilavampi, avarampi, rauhallisempi, miellyttävämpi ja selkeämpi paikka olla. Kaiken kruunaa iso tummanpunainen karvalankamatto, jonka päällä on erinomaisen rentouttavaa kölliä.
Tilaukseen lähti myös jousipaketti. Tilasin kamat Jousiammunnan Tieto Taito Väline -yrityksestä, ja niiden pitäisi saapua joulun jälkeen. Hiukan jo kutittais sormenpäissä päästä radalle, edellisestä kerrasta alkaa olla kuitenkin jo yli kymmenen vuotta aikaa. Keskityin ensisijaisesti kunnon keskiosaan ja lapoihin sekä sellaisiin osiin mitä ei tarvitse heti olla ostelemassa uudestaan. Tähtäimet yms. ovat kuitenkin sellaisia, että taitojen kehittyessä ne haluaa taas vaihtaa toimivimpiin.
Hoyt oli laatumerkki jo aikanaan, ja nyt kallistuin viimein Hoyt Nexus -keskiosaan (kuvassa) ja Hoyt crx carbon -lapoihin. Paunoja tulee sellaiset 40-42, mikä on ihan riittävästi meikäläiselle. Tulis joulu jo. :)


RAAH tommosen jouskan ku sais… AHh melkeen haistaa peurapaistin. No paskat ohi oisin ampunu kuitenkin.
Ei tolla peuroja ammuta >.<
Niinhän sä luulet. Jos poro kaatuu piekkarilla niin kyl tol ny yks peura niiaa.
Mehän sovittiin että noista jutuista ei puhuta! What happens in Tuntsa STAYS in Tuntsa!
Tuntsa mainittu! :)
Sainks mä mitalin? =)