Roinat roviolle!
Marjutin toiveesta pureudun hieman syvemmin muuttamiseen ja tavaranpaljouden problematiikkaan.
Elämänvaiheen muuttuessa halusimme vaimon kanssa selkeyttä, niin asioissa kuin tavaroissakin. Vaihdoimme pienempään asuntoon (jossa sähkö/vesi/netti kuuluu vuokrahintaan), ja samalla päätimme hankkiutua eroon järjettömästä määrästä turhaa rompetta. Toisaalta tämä oli myös pakon sanelema muutos, koska uusi asunto oli huomattavasti pienempi kuin nykyinen. Monet ihmiset viihtyvät ahtaasti sisustetuissa huoneissa, mutta meille on tärkeää, että on tilaa missä istuskella ja käveleskellä. Avaruuden tunnun saa aikaiseksi vähentämällä yksityiskohtien määrää sisustuksessa (mapit ja tarpeelliset roinat kaappeihin yms) ja ihan yksinkertaisesti tavaraa vähentämällä.
Tärkeintä koko prosessissa on halu muutokseen. Monesti esineitä pakkaillessa tuli sellainen olo, että “tätähän voi tarvita vielä joskus”, mutta se on enemmänkin hamstrauksen ja omistuksen himoa, ei todellista tarvetta. Siispä kävimme kaikki tavaramme läpi varsin yksinkertaisella periaatteella:
1. Onko tavara/esine/asia tarpeellinen? Olenko käyttänyt sitä viimeisen vuoden aikana?
2. Rakastanko tätä esinettä (muuten kuin silleen you know)?
3. Onko esine/asia pakko säilyttää (kuitit, lakisääteiset dokumentit)?
4. Onko esine/asia muisto jostain todella tärkeästä?
Jos vastaus kaikkiin kysymyksiin oli “ei”, tavara sai häätötuomion.
Kaapeista on helppo aloittaa: kun on käynyt läpi kaikki vaatteet, kengät, lehdet, kirjat (pyhäinhäväistys!), kansiot, lahjat (tämä oli selkeästi suurin tilasyöppö), matkamuistot, astiat, cd:t, videot, DVD:t, elektroniikan, kemikaalit, dokumentit ja liinavaatteet, ollaan jo selkeästi voiton puolella. Noista tavaroista meiltä lähti yli puolet pois. Se on järjetön määrä hyllytilaa ja neliöitä. Samoja neliöitä, joista maksetaan sitä ylimääräistä vuokraa tai lainaa pois.
Kun pikkukilke vähenee, vähenee myös samalla säilytystilan tarve, eli hyllytila. Tämän ansiosta meillä tuli kaappeihin todella paljon lisätilaa, ja osasta kirjahyllyjäkin pystyttiin hankkiutumaan eroon, kun ei tarvinnut enää pakosta säilytystilaa.
Sitten seuraakin se hankalin vaihe, eli roinan jaottelu. Meillä oli jo alun alkaen jo selvää, että kamaa myytäisiin mahdollisimman paljon, ja loput joko annettaisiin tutuille tai lahjoitettaisiin pois muuten. Ei tuntunut mukavalta ajatukselta jatkaa romunkerääjän uraa.
Kirjat vietiin asianmukaiseen divariin. Turussa scifi ja fantsu kannattaa kiikuttaa Alfa Antikvariaattiin (muissa kaupungeissa on varmasti omat vastaavansa) ja loppuja hyväkuntoisia kirjoja voi yrittää tarjota yleisdivareihin. Loppujen lopuksi kirjat vietiin meiltä joko Alfaan tai Omituisiin Opuksiin. Loput kirpputorille euron hintalapulla.
CD:t olivat säilyttäneet arvonsa todella huonosti. Noin 200 CD:n kokoelmasta ei saanut myydessään kuin pahan mielen, joten päädyimme niputtamaan CD:t 5-10 levyn nippuihin teipin kanssa. Suurin osa nipuista myytiin kavereille, loput menivät kirpputorilla kuin kuumille kiville.
Elektroniikka kannattaa myydä muualla kuin kirppareilla. Pienempikokoiset sähkövehkeet kun tuppaavat lähteä kävelemään (kulkematta kassakoneen kautta). Meidän kamat myytiin Huuto.netissä ja Hopeisessa Omenassa (Mac). Huuto.netin hinnoissa kannattaa aloittaa tarjouspyynnöt riittävän pienillä summilla, ja muistaa laittaa tuotteesta kuva. Jos haluaa tuotteen oikeasti kaupaksi, kannattaa se nostaa viimeisen parin päivän ajaksi maksulliselle huomiopaikalle.
Kirpputorille menikin sitten kaikki muu. Tärkeintä kirpputorissa on sijainti (tai oikeastaan sijainti, sijainti ja sijainti), esimerkiksi Turussa selkeästi helpoiten tavaraa saa kaupaksi Pääskyvuoren/Varissuon kupeessa (Linkki-kirppis). Yleisesti ottaen sellaisella kirpparilla menee hyvin tavaraa kaupaksi, joka sijaitsee hieman heikkomaineisemman alueen kupeessa (anteeksi) tai alueella, jossa on paljon kaupungin vuokrataloja – siis sellaisella alueella, jossa ihmisillä on tarve ja halu ostaa toimivia mutta edullisia asioita.
Kirpparilla myydessä yleisin virhe on myydä siellä silkkaa roinaa ja liian kalliilla. Euro per tuote on hyvä hinta, maksimissaan 5. Kaikki yli kympin maksavat yksittäiset esineet tuppaavat jäämään hyllyyn. Rikkinäistä tuotetta ei kannata myydä. Siihen kannattaa myös varautua, että osa tavarasta ihan oikeasti varastetaan. Syytä on myös miettiä tuotteita ulkopuolisen silmin, ilman tunnesiteitä. Hinnoittelu täytyy tehdä järjellä, ei tunteella.
Kirpparisavotan jälkeen loput tavarat löytävät tiensä eläinsuojeluyhdistyksen lahjoituskirpputorille, UFF/Pelastusarmeijan keräykseen tai Yo-kylän kierrätyskeskukseen (josta tavarat päätyvät todella nopeasti opiskelijoille). Ja ai kun sitten on kevyt olo. :)
Ja tässä kaikessahan kysymys on elämisen laadun parantamisesta. Voisi puhua kodin laihdutuskuurista ja kunnon kohotuksesta.


Hyvä ja valaiseva kirjoitus. Itse olen myös haaveillut moisesta projektista. Kaikenlainen optimointi ja puhtaalta pöydältä aloittaminen on aina jotenkin puhdistavaa ja inspiroivaa.
Yksi kysymys: omistatteko (tai onko käytössänne) autoa? Meidän taloudessa sen puute on ollut yksi suurimmista kynnyksistä tavaroista eroon hankkiutumisissa. Roudata pitäisi paikkaan ja toiseen, mutta sekä julkisilla että jalan kuskaaminen on turhan vaivalloista.
Meillä on auto (pieni ku helvetti, mutta riittävä kaupunkikäytössä), ja se on kieltämättä ollut helpotus tässä projektissa. Aina on tietenkin mahdollista vuokrata pakettiauto, tai pyytää tutuilta lainaan. Pyörän tarakka on hieman hikisempi vaihtoehto…