Ruuhkavero on iloinen asia
Vihreät vaativat ruuhkamaksua aluksi pääkaupunkiseudulle, ja se olisi hyvä asia, jos se vain menisi läpi. Vaikka olenkin monessa asiassa eri mieltä vihreiden politiikasta, olen silti perusasenteeltani vihertävä. Jotenkin haluaa vaan sanoutua aina irti kaikenmaailman ekokylistä ja hörhöilystä, joita asiaan liittyy. Voi kuulostaa kylmältä, mutta pidän ydinvoimaa myös vihreänä ratkaisuna nykytilanteessa. :P
Se voi ottaa päähän yksittäistä kadun tallaajaa (tai pikemminkin niitä yksityisautoilijoita), mutta ruuhkavero on hyvä idea. Olen myös tyytyväisenä seurannut bensan hinnan kallistumista. Ainoa asia millä saadaan oikeasti yksityisautoilusta aiheutuvia rasitteita kuriin, on iskeä polttoaineeseen. Ja sinne, missä yksityisautoilu on suurimmilta osiltaan oikeasti aika turhaa (eli kaupunkikeskuksiin). Kuka oikeasti tykkää Helsingissä ruuhkista? Häh?
Vähemmän autoja kaupunkeihin, ja kaikilla on mukavampaa. Perse nahkapenkiltä fillarin kyytiin ja turpa kiinni, hyvä että vähän hikoilutttaa!


Ruuhkaverosta en tiedä, mutta mielestäni autoverotuksessa pitäisi siirtyä omistamisen verotuksesta käytön verotukseen.
Käytännössä tarkoitan ajoneuvoveron, käyttömaksun tms. maksujen siirtämistä polttoaineen hintaan.
Nyt nimittäin tilanne on sellainen, että jos kallis auto on hankittu (tai verot maksettu), sillä on oikeastaan pakko ajaa, muutenhan rahat menevät “hukkaan”…
Tuota noin… ainakin maaseudulla auto on välttämätön kapistus, sillä välimatkat ovat pitkiä, eikä julkista liikennettä enää ole joko lainkaan tai sitten vain vuoro tai kaksi päivässä. Ruuhkamaksut nostaisivat autoilun kustannuksia siellä, missä niistä aiheutuvat ongelmat ovat suurimpia ja julkinen liikenne toimii.
Topsi: Käytön verotusta harrastetaan välillisesti jo nyt: Polttoaine- ja huoltokustannukset sisältyvät luonnollisesti palveluiden ja tarvikkeiden hintoihin. Samaa mieltä olen siitäkin, että verotusta tulisi siirtää vielä enemmän käyttämiseen (ja nimenomaan todelliseen käyttämiseen, ei mihinkään laskennallisiin wannabe-omistusaiheuttaalaskennallisesti-kuormaa-veroihin), eli polttoaineeseen.
Timo: olen samaa mieltä siitä, että maasedulla (ja ei tarvitse olla niin kaukanakaan keskustasta) auto on välttämättömyys. Kaupungeissa taas turha yksityisautoilu rehottaa, mikä on aivan persiistä. Niin kauan kuin ihmiset haluavat kaasutella, julkista liikennettä on turha tukea ja sitä kautta julkista liikennettä ei myöskään nähdä järkevänä vaihtoehtona.
Kyl Kyl, jos katsellaan keskustassa lauantai iltana tapahtuvaa p***u rallia, niin tulee väkistenkin mieleen jotta vois asianomaisia hiukka mätkiä jollain ylimääräisellä maksulla. Eikös se joku viisas ministeri taas ehdottanu, että autoverotuksessa pitäis siirtyä malliin jossa verot määräytyvät auton päästöjen mukaan. Hieno idea mutta milläs perusduunari ostaa uuden hienon vähäpäästöisemmän auton…
Ja mitä tulee auton tarpeellisuuteen, se on laiskuutta suurimmilta osin. Joo tiedän ei kaikki pääse bussilla(Olen itsekkin asunut hevonperseessä jossa bussi kulkee kerran päivässä). Pohjimmiltaan on kyse ihmisen mukavuuden halusta, aloin itsekkin näin kesän tullen fillaroida töihin. Kunto kasvaa ja läski sulaa, ja voi hymyillen katsoa bensan hinnan nousua.
Kukas nyt ylipäänsä Helsingistä tykkäisi… moralismista viis, mutta turhaa rakennella jälleen yhtä kurinpitojärjestelmää (poliitikkojen) tarpeisiin. Sen ajan, rahan ja vaivan voisi käyttää vaikka tarjoamalla kerran pari kesässä ilmaiset bussimatkat koko Suomenniemellä. Mieluiten sadepäivänä, kiitos!
Jontti: Toveri puhuu asiaa. Uusien autojen verotus alas, polttoainekustannukset kattoon. :)
JP: Se ei ole kurinpitojärjestelmä poliitikkojen tarpeisiin. :) Se on taloudellinen kannustin ympäristöä vähemmän kuormittavampaan suuntaan. Ja henkilökohtaisesti uskon, että se on ainoa tapa jolla tavan kaduntallaajat saadaan tekemään ympäristöämme avittavia asioita.
Sikälimikäli olen oikein ymmärtänyt, niin autojen kulutus ja päästöt korreloivat aika hyvin. Eli suuri kulutus => suuret päästöt. Noin yleensä ottaen.
Eli vaikka kaikki vero olisi polttoaineessa (ja bensa maksaisi vaikka 30 cnt nykyistä enemmän) niin silloinhan se vero rasittaisi eniten niitä jotka ajavat janoisilla (ja päästävillä) autoilla. Samalla se kannustaisi ostamaan pienen ja bensapihin auton.
Samalla koko järjestelmä yksinkertaistuisi rajusti. Tosin _pieneksi_ ongelmaksi saattaisi muodostua polttoaineen hakureissut ulkomailta.
P***uralli ei tosin tuollakaan lopu, vähenee vain hiukan. Se on noille ihmisille harrastus, jossa verot ovat yksi pienimmistä kuluista.
Ei pirä paikkaansa. Toki suurenmpi kulutus tuo suuremmat päästöt mutta surullinen tosiasia on , että Suomessa jossa on euroopan vanhin autokanta, on suuripäästöisimpiä juuri nuo vanhat ja halvat autot.