Vaihteeksi puhetta työstä. Mari K koeistuu omaa työtuoliaan, ja koska asia on itselläkin ajankohtainen, tekee mieli lausua muutama sananen.

Freelancerin/yksityisyrittäjän parhaimpia investointeja ovat sellaiset, joilla on selkeä vaikutus työmukavuuteen ja ergonomiaan. Helposti tulee mieleen, että työpisteen mukavuudessa voi säästää, kun ensin on investoinut melkoiset määrät hilloa ohjelmistoihiin ja muihin tarpeellisiin työkaluihin. Tämä on tietenkin virhe. Yksityisyrittäjän ainoa korvaamaton resurssi on oma terveys, ilman sitä ei pulju pyöri ja asiat etene.

Itsellä on aina ollut viha-rakkaussuhde työtuoleihini. Lähestulkoon poikkeuksetta erilaisten työnantajien palveluksessa ollessa joutui tyytymään johonkin Ikeasta ostettuun natisevaan rutkuun (poikkeuksena edellinen, jossa oli järjettömän hyvä Martelan työtuoli), jolla sai enimmäkseen selkänsä paskaksi. Ja valitettavan usein ne immeiset jotka tuoleillaan istuvat kaikkein vähiten, omistavat myös parhaimman tuolin. Onneksi yksityisyrittäjänä saa olla “ite ittensä pomo”, ja voi panostaa ergonomiaansa parhaaksi katsomansa määrän kuluja. Ja kun saa talon parhaan jakkaran, ei kukaan iske puukkoa selkään ruokatunnilla.

Mutta joo, palataan työtuoleihin. Itsellä on melko mukava työpiste hauskalla aurajokinäkymällä, ja kannettavan ansiosta voi vaihtaa työpistettä tarvittaessa. Usein tuleekin tehtyä kirjoitushommat ja kuvapankkien ratsaukset sohvalla maaten, välillä keittiön isommalla pöydällä. Työpöytänä on sellainen mukava antiikkinen työpöytä, jonka ääreen istumisesta saa melkein seksuaalista mielihyvää. Valaisimena toimii pienikokoinen pankkiirilamppu, ja paljon muuta roinaa pöydällä en sitten pidäkään. Kissa vaatii tilansa, nääs.

Ainoa heikkous tässä kokonaisuudessa on ollut antiikkinen työtuolini, jonka ostin samassa yhteydessä työpöydän kanssa. Ryhdikkyydestään ja ylenmaallisesta cooliudestaan huolimatta se ei ole kauhean mukava istua kymmenen tuntia putkeen. Tämä ei liene ihme, sillä tuon tuolin rakennusaikoina noin pitkiä päiviä saivat istua ainoastaan jalkapuuvangit (mistä tulikin mieleeni hauska vertauskuva vankien ja työntekijöiden eroista). Erityisesti hartiat ja selkä kipeytyivät, vaikka olisi miten vaihtanut asentoa.

Onneksi nykyään on tarjolla ergonomisia vaihtoehtoja. Siinä missä Mari K päätyi koeistumaan swopperia, itse tykästyin Variér’n Variable Balance -polvituoliin. Se on kuin minikeinutuoli, jolla voi tehdä vaikka mitä kivaa koneella istuessaan. Ei pääse selkä tai hartiat jumahtamaan, kun kroppa on koko ajan pienessä liikkeessä. Sen lisäksi tuolissa on mahdollista istua vaikka kuinka monella eri tavalla – asia, joka ei ole aina niin itsestäänselvää kaikissa ergonomisissa tuoleissa. Ryhti on myös luonnollisella tavalla suorempi, kun tavallisessa tuolissa ryhti lysähtää todella helposti.

Hinta ergonomissa työtuoleissa on melko suolainen, mutta kuten sanottua, joissain asioissa ei kannata säästää. Oma keinutuoli irtosi Vepsäläiseltä.

Ai niin, päivittelin myös firman sivuille työnäytteitä yms., käykääs tutustumassa.

Tämä kirjoitus on julkaistu 22.02.2008 klo 13:10 kategorioissa Työjutut, Yrittäjyys. Lievää loukkaantumista voi tapahtua, eikä kirjoittaja vastaa aiheutuneesta mielipahasta. Kaikki oikeudet pidätetään. Trackback.