Kissakatsastus

7.05.2008

Tänään oli taas kissakatsastus. Katsottiin hampaat, kuunneltiin sydänäänet ja tungettiin piikkiä niskanahkaan. Satunnaisesta naukumisesta huolimatta kaikki meni kuitenkin hyvin, mitä nyt vanhemmalla kollilla alkaa jo hammaskiveä muodostua.

Jari Parantaisen kirjoitus (Sinustakin ihmiskauppias? (edit: olisin linkannut, mutta suora linkki kirjoitukseen ei toimi, thankyouverymuch.)) osuu varsin oikeaan: kuluttajat ostavat ihmisiltä, eivät yrityksiltä. Tietty on olemassa ihmistyyppi, joka ostaa aina halvinta, mutta paskaa palvelua tai vittumaista käytöstä ei siedä kukaan tietyn kipurajan ylittyessä, vaikka hinta olisi kuinka kohdillaan. Itse huomaan olevani kuluttajana äärimmäisen henkilöuskollinen: jos saan hyvää palvelua joltain ihmiseltä, käytän tätä vastaisuudessakin, vaikka maksaen hieman korkeampaa hintaa (tai vaivaa). Tästä hyvänä esimerkkinä on parturini, jota en ole vaihtanut kohta viiteen vuoteen. Hiusmallikaan ei ole kauheasti vaihtunut, mutta olenkin tylsä ihminen.

Myös asiansa osaavalla eläinlääkärillä on mukava käydä. Petvetin Tuomas Illukka on elukanomistajan valinta. Tuomas käsittelee eläimiä niin rauhoittavasti, että elikot eivät edes tajua tulleensa juuri piikitetyksi. Aikaisemmat kokemukset eräiden toisten eläinlääkäreiden käsissä eivät jättäneet kauhean hyviä muistoja.  Tuonne on aina kiva mennä, kun tietää etteivät elikot saa paskaraivareita joka kerta.

3 vastausta kirjoitukseen “Kissakatsastus”

  1. Justus

    Ihminen on ihme olento. Päivittäin sille työnnetään joka tuubasta kauhuja maailmalta, eikä tunnu missään, mutta annas olla, kun joutuu tekemisiin jonkun karvakasna kanssa, niin johan piintyneimmänkin kyynikon herkkyyskahva nasahtaa tappiin.

    Kotieläin pakolliseksi veroviranomaisille ja politiitikoillen, sano.

  2. Niin. Eläimillä on tunnetusti positiivinen vaikutus dementikoille ja ongelmatapauksille (paitsi niille, jotka kirversmurhaavat pörröisiö elukoita “taiteen” nimessä). Lisätään joukkoon kyynikot.

  3. [...] Janne vannoo uskollisuuteen niin parturissa kuin eläinlääkärissä: “Itse huomaan olevani kuluttajana äärimmäisen henkilöuskollinen: jos saan hyvää palvelua joltain ihmiseltä, käytän tätä vastaisuudessakin, vaikka maksaen hieman korkeampaa hintaa (tai vaivaa). Tästä hyvänä esimerkkinä on parturini, jota en ole vaihtanut kohta viiteen vuoteen. Hiusmallikaan ei ole kauheasti vaihtunut, mutta olenkin tylsä ihminen. Myös asiansa osaavalla eläinlääkärillä on mukava käydä. Petvetin Tuomas Illukka on elukanomistajan valinta.” (Mari Koo) [...]