Yrittäjyys on vapauden kaipuuta
Kappas. Mari K ja Eero Leppänen kertoilevat yrittäjänä olemisen ensimmäisestä vuodesta. Rupesin tuossa laskeskelemaan, jotta niinhän se on omallakin kohdalla: viime vuoden syksynä tein melko uskaliaan hyppäyksen, ja annoin itselleni kenkää silloisesta palkkatyöstä. Samalla muutettiin pienempään (vuokra)kämppään ja hankkiuduttiin ylimääräisistä roinista eroon. Kiinteiden menojen pienentyminen auttoi yrittäjyyspäätöksen tekemisessä. Nyt takana on melkein täysi vuosi yrittäjän arkea.
Millainen ensimmäinen yrittäjän vuosi on sitten ollut, ja mitä on jäänyt käteen?
Ensinnäkin, vapaa-aikaa on huomattavasti enemmän. Sain ensimmäistä kertaa melkein kymmeneen vuoteen pidettyä täyden neljän viikon kesäloman (silloin kun itse halusin). Mahtavuutta. Tulojenkin kannalta yrittäjäksi siirtyminen selkeästi kannatti.
Tästä päästäänkin sujuvasti seuraavaan pointtiin. Työtä saa tehdä ihan niin paljon kuin jaksaa, ja omalla kohdallani ongelmaksi onkin muodostunut oman vapaa-ajan tunnistaminen ja rajaaminen. Välillä on tehnyt duunia aivan järjettömällä kiireellä, välillä saa ottaa hieman hitaammin. Seuraavana suunnitelmissa on oman toimistotilan vuokraaminen keskustasta, ihan vain sen vuoksi että voi hieman paremmin erotella aikaansa työn ja vapaa-ajan välillä. Saapahan samalla päivittäistä liikuntaa.
Työn lisäksi on riittänyt aikaa kirjan kirjoittamiseen ja opiskeluun (jopa niin hyvin, että valmistuin viimein maisteriksi ennen juhannusta).
Vapaa-aikaa tärkeämpää minulle on kuitenkin vapaus (tai ainakin sen illuusio): vapaus päättää oma työaikansa, työkuormansa, työmetodinsa ja käytännöt. Voi keskittyä siihen mitä haluaa tehdä. Näin jälkikäteen on helppo ihmetellä, että miksei uskaltanut yrittäjäksi aikaisemmin.
Oma yritykseni löytyy osoitteesta www.aucor.fi.



Tyylikkäitä sivuja, oma firma ja oma kirja. Todella hieno homma ja hattua täytyy kyllä nostaa. Onnea!
Kiitos. :)