Tämän tarinan alku on vuodessa 2005, kun vielä reippaana poikana yritin mennä YTHS:lle hammashoitoon pirullisen hammaskivun vuoksi. Sen lisäksi, että en saanut tuolloin hoitoa (perustuen siihen, että YTHS ei nähnyt velvollisuudekseen hoitaa yli 6 vuotta kirjoilla olleita opiskelijoita)*, turjakkeet diagnosoivat kivun lähteeksi erään takahampaan, ja käskivät siirtyä yksityiselle juurihoitoon, kun “on näitä tärkeämpiäkin potilaita jonossa”. Kipu oli sen verran paha, että pinna oli lyhyt ja tiukalla. Pyysin heitä ystävällisesti tunkemaan poran persuuksiinsa ja sanoin, että perästä kuuluu.

Tein kuitenkin työtä käskettyä, ja menin yksityiselle, koska pieni puukko tuntui kaivautuvan kaularankaan asti. Yllätys oli aika leppoisa, kun hammaslääkäri sanoi, että juurihoito oli aika turha, koska ei sieltä mitään löytynyt. Tappoivat siis terveen hampaan ilman syytä. Kivun syyksi paljastui loppujen lopuksi muuttuneesta purennasta aiheutunut tulehdus. Kai.

No. Ei se tähän tietenkään lopu. Sama kipu alkoi pari viikkoa sitten uudestaan. Vahingosta viisastuneena varasin ajan suoraan yksityiselle hammaslääkärille (mikä ei ollut kauhean helppoa, koska pääsääntöisesti hammaslääkärien verkkosivut ovat aivan pebasta, ja esimerkiksi hinnastot puuttuvat kokonaan). Ajattelin tietenkin, että tästä kivusta selviää sentään rahalla, vaikka se vähän kirpaseiskin.

Yllättäen joutui taas itse diagnosoimaan itseään. Kiitos viimekertaisen turhan juurihoidon, en ollut kauhean innostunut tilanteesta.

Lääkäri kysyi taas ne peruskysymykset.
- “Juurihoitaako pitäis?”
- “En tiedä. Sattuu penteleesti”
- “Sulla lukee tässä juurihoito”
- “Antaa lukee vaan. Jos se on tarpeellista niin juurihoidetaan vaan”
- “Okei no katsotaan” (lääkäri tökkii sormilla hampaita) -”Sano jos sattuu.”
- “Eishatu”
- “Entäs tämä”
- “Ei shekhään shatu” (en nyt ihan muuten ymmärrä mitä tällä tökkimisellä muutenkaan haettiin. Oma kipukynnys ei nyt ole niitä ihan alhaisimpia, esim. on tullut joskus lyötyä harppi pikkurillistä läpi typeryyksissään ilman ininöitä. Ja ehkä se käsivarren peittävä, näkyvillä oleva tatuointikin olisi voinut vinkata lekurille, että se tökkimiskipu nyt ei ehkä ole ihan olennaista tässä tapauksessa - jos sanoo, että kipu on jatkuvaa, se on jatkuvaa, eikä parane eikä pahene tökkimällä).
- “Otetaan röntgeni!”
- “Otetaan vaan”
(lääkäri ampuu naamaani röntgenpyssyllä ja voin melkein kuulla, kuinka miljoonat siittiöt kasvattavat itselleen mutanttikäsivarsia ja muita ulokkeita sukusoluja tuottavissa elimisssäni)
- “Jep, tää on juurihoidettu.”
- “Joo…?”
- “Mitä tälle pitäis tehdä?”
- “…”
- “Niin, kun ei se välttämättä auta. Voin minä antibiootteja määrätä.”
- “Jaha. Ei kai siinä sitten mitään. Voisko se olla viisaudenhammas?”
- “Ei voi tietää. Ei otettu siitä röngeniä.”
- “…”
- “Laitetaan XXX-antibioottia”
- “Jos ei laiteta? Kuolen saman tien jos sitä annetaan, lukee siinä teidän tiedoissakin”
- “YYY-antibioottia sitten.”
- “Se on heti siinä kakkosrivillä, jos ei laiteta sitäkään”
- “Jaha, no koitetaas jotain muuta”
- “hyvä idea”
- “Kiitos hei, ja kassan kautta sitten”

Jos olisin yhtä hyvä ratkomaan omien asiakkaideni ongelmia, olisin varmaan aika nopeasti työtön. Ja käsissäni olisi kasa kuolleita asiakkaita, mutta se nyt ei oikeastaan ole ihan verrattavissa.

Ymmärtäisin kyllä, jos potilaan tuntema ja kuvaileva kipu _auttaisi_ lääkäriä oikean hoidon valitsemisessa, mutta nyt vaan näyttää siltä, että se on ainoa asia mihin hammaslääkärit reagoivat. Potilasta hoidetaan vähän kuin turhuusasiakasta. Ihminen tulee vastaanotolle, sanoo että tähän koskee, ja lääkäri poraa. Sitten kysyy, että onkos nyt hyvä, vai porataanko lisää… Ei hammaslääkäri kuitenkaan ole mikään parturi, joka ottaa vähän asiakkaan fiiliksen mukaan latvoista ja laskuttaa satasen.

Tai hei. Ehkä ne ovatkin. Vastaanottotiloissakin on ainakin luettavana pelkästään Annaa, Kotivinkkiä, mamin virkkausvinkkejä ja mitä ikinä. Jaksaa kiinnostaa ihan kympillä.

Mitä tästä opimme? Älä mene hammaslääkärille, ellet tiedä mikä sinua vaivaa.

*) Valitin myöhemmin about kaikille presidentistä ylioppilaskuntaan, ja loppujen lopuksi vastaava lääkäri sitten pahoitteli tapahtunutta. Se ei tietty siinä vaiheessa enää kauheasti lohduttanut, mutta nykyään tilanne on ainakin reilu kaikille perusopiskelijoille.

Tämä kirjoitus on julkaistu 14.11.2008 klo 15:01 kategorioissa Tuli vaan mieleen. Lievää loukkaantumista voi tapahtua, eikä kirjoittaja vastaa aiheutuneesta mielipahasta. Kaikki oikeudet pidätetään.