Hämmentävää. En uskonut, että tätä päivää näkisinkään… Gradutyö on kansissa ja odottaa arvostelua. Hienot kannetkin ovat (kultaisia kirjaimia sinisellä pohjalla), tuovat lopputyölle hieman enemmän arvokkuuta kuin pari niittiä. Näyttäisin valokuvankin, mutta vaimo pölli kameran työmatkalleen mukaan.

Hakiessani graduja painosta törmäsin samalla nuoreen opiskelijaneitoseen, joka oli näöstä ja ilmeestä päätellen valvonut edellisen yön kirjoitusvirheitä etsiessä. Olemus oli väsynyt, mutta onnellinen, hymyilläkin jaksoi vielä. Taisin näyttää samalta. Uskoisin, että gradupainossa nähdään yhtä paljon iloisia naamoja kuin synnytysosastollakin.

Lupasin yrittää juosta ensi vuonna maratonin. Jotenkin ihmiset eivät ota uskoakseen, näkee sen silmistä kun kertoo niille. No, samapa tuo, en ole ennenkään antanut kauheasti painoarvoa muiden ihmisten epäilyille. Tavallaan se on vain kyvyttömyyttä ja pelkoa omasta heikkoudesta, sellainen epäily. On helpompaa alistua olemaan sellainen kun on, kun voi mielessään latistaa muiden suorituksia ja tavoitteita.

Onkohan Big Brother parittamista, vrt. prostituutioparitus? Nimittäin mitä muuta voi oikeasti odottaa, kun pistää suljettuun ympäristöön kasan kiimaisia nuoria kolleja ja naimahaluisia naaraita (jep, me kaikki ollaan)? No, tätähän siellä (via Just sopivasti)…

Tämä kirjoitus on julkaistu 6.09.2006 klo 16:51 kategorioissa Linkkivinkit, Tuli vaan mieleen, Yleiset. Lievää loukkaantumista voi tapahtua, eikä kirjoittaja vastaa aiheutuneesta mielipahasta. Kaikki oikeudet pidätetään.