Kategorian 'Web, Flash, työjutut' arkistoidut kirjoitukset

Cannes Young Creatives 2009

16.03.2009

Kirjoitin Aucoraattorin puolelle Cannes Young Creatives -skaban osallistujista.

Yritysbloggausta

23.02.2009

Olen viime aikoina ollut hiljakseen siviilirintamalla, sillä kaikki aika on mennyt työnteon lisäksi muutossa. Vastaan tuli niin mahtava puutalokämppä, että oli pakko pistää kamat kasaan ja kantaa eläintarha uuteen kotiin. Voi sitä hikoilun ja kiroilun määrää, kun ahdettiin taas kaikki kamat ahtaista oviaukoista sisään! :D Kirjoittamiseen jäänyt aika on myös pääosin mennyt Aucoraattorin päivittämiseen. Missä [...]

Yrittäjyys on vapauden kaipuuta

19.08.2008

Kappas. Mari K ja Eero Leppänen kertoilevat yrittäjänä olemisen ensimmäisestä vuodesta. Rupesin tuossa laskeskelemaan, jotta niinhän se on omallakin kohdalla: viime vuoden syksynä tein melko uskaliaan hyppäyksen, ja annoin itselleni kenkää silloisesta palkkatyöstä. Samalla muutettiin pienempään (vuokra)kämppään ja hankkiuduttiin ylimääräisistä roinista eroon. Kiinteiden menojen pienentyminen auttoi yrittäjyyspäätöksen tekemisessä. Nyt takana on melkein täysi vuosi yrittäjän [...]

Kymmenen sivustoa kaikille

1.07.2008

Yle on listaillut “Kymmenen sivustoa kaikille“. Ihan kaikista en kuitenkaan ole samaa mieltä (luonnollisesti), joten tässä omani. Iso G ja verkkopankki eivät siis ole mukana listassa. 1. Google reader. Paras ja selkein RSS-feedien lukija. Ehdoton bloginarkkarin työkalu. 2. Wikipediasta löytyy yleensä lyhyt selvitys asiasta kuin asiasta. Kovin syvällisesti Wikipediaan ei kannata tietenkään luottaa, mutta hyvän [...]

CSS Homer

2.05.2008

Tässä olisi CSS-orjille hyvä pääsykoetehtävä: CSS Homer. Edit: korjasin linkin.

AS3 ja clickTAG

19.03.2008

Muunmuassa TradeDoubler käyttää flash-mainoksissaan ns. clickTAG-toimintoa, jolla palvelu syöttää yksittäiselle swf-tiedostolle klikattavan urlin parametrinä. Tämä mahdollistaa mainosten klikkausten tilastoinnin ja analysoinnin. Mutta mutta… TD:n ohjeistuksessa oletetaan, että käytetty Flash-tiedosto on tehty AS2-kielellä: on (release){     getUrl(_root.clickTAG, “_blank”) } Tällöin yksittäiseen nappiin liitettävä koodi antaa virheilmoituksen (monestakin syystä), kun käytetään AS3:sta. Tilanne on onneksi korjattavissa suhteellisen helposti. [...]

Hopeinenomena.net kaatui ja nousi

19.02.2008

On ollut vähän kiire viimeisen vuorokauden ajan. Maanantaina heräsin tekstiviestiin, jossa kerrottiin hopeinenomena.net -foorumin olevan nurin. Ei siinä mitään, olin jo tottunut tilanteeseen, sillä ongelmia oli ollut viime aikoina useamminkin. Ongelmat olivat aina korjaantuneet sillä, että loggauduin MySQLAdministratorilla sisään tietokantapalvelimmelle ja korjasin rikkoutuneet taulukot. Nyt en jostain syystä päässyt kirjautumaan sisään ollenkaan, joten pistin viestiä [...]

Wikiseek

16.01.2007

Kattos pentele. Googlelle kaveri. Wikiseek Ja tietenkin se on “Beta”…

Karamelli3k

11.01.2007

Katsokaa, namusetä vaihtoi takkia! MMm… pretty. Currently playing in iTunes: Red Tape – Agent Provocateu by Paul Haslinger

X11, OS X 10.4

4.01.2007

Oli muuten kiven alla tuon ohjelman löytäminen. Erittäin heikosti dokumentoitu, itse asiassa ei ollenkaan. Eikä pysty imuroimaan Applen Developer-connectionin kautta (en ainakaan itse löytänyt). Löytyy helposti, kun tietää mistä etsii: – Pistä OS X 10.4 asennusDVD sisään. Skrollaa alaspäin, ja klikkaa “Optional installs.mpkg” -pakettia (ks. kuva 1). – Tarkistusten, EULA:n jne jälkeen sinulle annetaan mahdollisuus [...]