Lorem ipsum dolor sit…

25.02.2003

Niinpä niin, tippui siirtofolderkin blogien hautuumaalle. Mutta ei se mitään, onneksi loremipsum löytyy edelleen samasta paikasta kuin ennenkin. Ja se 1×1 transpa giffeli, mikä on niin kätevä. ;)

Luettua:

24.02.2003

Jeff Long: Vuosi nolla. Ihan hyvää tauhkaa, vaikkakin tykkäsin Longin edellisestä teoksesta (Helvetin piirit) enemmän. Tarina on hieman hapuileva, henkilähahmot kiihkottomia ja eleettämiä (no, suomalaiseen perusmentaliteettiinhan se toisaalta sopii), juoni tekemällä tehty. Long kuitenkin kirjoittaa ammattimaisella otteella, ja tarina viihdyttää vaikkei sen ihmeemmin säväytäkään. Jyrki jj Kasvi: nollia ja ykkäsiä Repesin taas, enkä voinut vastustaa [...]

KV ympäristöpolitiikka, osa II

24.02.2003

Dodih, nyt on urakka tehty: essee tehty ja tekis mieli lähteä bisselle… Opiskelu on periaatteessa ihan mielenkiintoista, mutta aika ei tunnu riittävän oikein kunnolla. Kun kävi pelkästään töissä, aikaa oli hiukkasen enemmän viikonloppuisin käytössä. Toisaalta, opiskelu hakkaa henkisissä arvoissa pelkän työssäkäymisen 1-0, eli huonomminkin voisi mennä. Ja ettei tekeminen loppuis kesken, huomasin että seuraava deadline [...]

75 pistettä tuumalle

22.02.2003

75dpi.net pisti näköjään sivujaan uusiksi. Tykkään tästä versiosta enemmän kuin aikaisemmista. :)

Kansainvälinen ympäristöpolitiikka

20.02.2003

Kiitos Yrtin, hakkaan hiki hatussa kasaan vähintään kymmensivuista esseetä kansainvälisen ympäristöpolitiikan kiemuroista ja kummallisuuksista. Aihe on mielenkiintoinen, mutta työläs. Kiirettä pitäis hieman muutenkin (Gradu, lukematon määrä pikkuprokkiksia, Suuri Projekti, oikeudenkäynti, ruotsin kurssi, Myrskyn uudistus), mutta deadlinet rytmittävät elämää kivasti. Toisin sanoen, sitten tehdään kun on pakko tehdä. Kyllä pakko on paras motivaattori. :)

Pingstate.nu

20.02.2003

Jep. Pingstate.nu, tuo Suomen deesniggereiden forum, on uudistunut. Viime version käytettävyys oli niin arseesta ettei siellä paljoakaan jaksanut viihtyä, mutta onneksi parannusta on sentään tapahtunut. Jaksoin jopa rekisteröityä. :)

Yhdysvallat, IV:s valtakunta?

19.02.2003

Sanokaa mitä sanotte, mutta kyllä Hitler hykertelisi onnesta jos tietäisi millaista linjaa Bush-johtoinen USA nykyään vetää. Jos ei oteta huomioon tuollaista öykkärimäistä maailmanvaltias -asennetta ja unohdetaan täydellinen välinpitämättömyys kansainvälisiä sopimuksia kohtaan, niin kyllä USA on maailman paras maa… Siis voi arse, kun alkaa kiehua. Selittäkääs mulle ihmiset: miten on mahdollista, että EU muuttaa lakejaan pelkästään [...]

Netiketti

19.02.2003

Aikaisemmin netiketti on ollut jotain sellaista, jolla vanhat pierut uhkailevat ja ojentavat nuoria untuvikkoja tai muuten vaan peeloja tapauksia. Yleensä netikettiin viittaaminen on järkevä tapa opettaa “käytöstapoja,” mutta ainakin minun nähdäkseni sitä käytetään enimmäkseen oman auktoriteetin pönkittämiseen uutisryhmissä (parilla Ye Olde Fartilla on tapana kurmottaa untuvikkoja netiketin rikkomisesta, samalla kun itse vittuilee joka suuntaan vailla [...]

Ihminen – tuo viruksista typerin

19.02.2003

Aina vaahdotaan siitä, kuinka sähköpostivirukset ovat pahasta ja niin edelleen, mutta kuinkahan paljon loppupeleissä verkkoa kuormittaa ihmisten oma typeryys? Esimerkiksi taannoin saamani spämmi on hyvä esimerkki siitä, miten ihmiset saadaan aktivoitumaan hyötymis- tai kiusantekohengessä – ja ihan ilman mitään viruksia. Kukahan se sanoikaan, että (puhuttu) kieli on virus… Eniveis, the Inquirer kirjoittaa 15 -vuotiaan tytön [...]

Syrjintää

18.02.2003

Osaa ne naisetkin.