6 neuvoa nopeampaan valmistumiseen yliopistosta

27.02.2008

Tenttiin taas lukiessa tuli mieleen opiskelun aikana oivaltamani tosiseikat yliopistossa opiskelemisesta. Harmittaa hieman, että en aikanaan tajunnut heti alusta lähtien soveltaa minimivaivan periaatetta opiskeluun. Pää oli vielä sekaisin armeijan tyhmyyskoulutuksesta ja sitä edeltävästä lukio-opiskelusta, joka siis poikkeaa monella tavalla yliopisto-opiskelusta. Toivottavasti näistä vinkeistä on jotain apua aloitteleville yliopisto-opiskelijoille, ettei kaikkien tarvitsisi toistaa samoja virheitä. 1. [...]

Garfield – Garfield

27.02.2008

Lapsena luin Karvista enemmänkin, nyt ei oikein enää tajua mikä siinä oli niin hauskaa. Joku laittoi Karviseen kuitenkin hauskuuden takaisin, poistamalla Karvisen Karvisesta. Mahtavuutta. garfield minus garfield

Effin jäseneksi

24.02.2008

Kuten moni muukin, liityin Effin jäseneksi. Tuntuu, että muuta ei voi. Valtion johdossa on selkeästi ihmisiä, jotka eivät tee päätöksiään järkiperusteilla, vaan tunneperusteilla. Vaikka tämä on toisaalta ymmärrettävää (poliitikot ovat perinteisesti pakotettuja kalastelemaan äänestäjien irtopisteitä), se ei ole hyväksyttävää. Noin pihalla oleva viestintäministeri voisi aivan hyvin esittää eroanomuksensa. Asiasta muualla: Nettisensuuri Suomessa 2008 Suvi, älä [...]

Freelancerin parhaat investoinnit: työtuoli

22.02.2008

Vaihteeksi puhetta työstä. Mari K koeistuu omaa työtuoliaan, ja koska asia on itselläkin ajankohtainen, tekee mieli lausua muutama sananen. Freelancerin/yksityisyrittäjän parhaimpia investointeja ovat sellaiset, joilla on selkeä vaikutus työmukavuuteen ja ergonomiaan. Helposti tulee mieleen, että työpisteen mukavuudessa voi säästää, kun ensin on investoinut melkoiset määrät hilloa ohjelmistoihiin ja muihin tarpeellisiin työkaluihin. Tämä on tietenkin virhe. [...]

Täällä on lapsipornoa!

20.02.2008

Olemme sykäyksittäin edenneet tilanteeseen, jossa keskustelua rajoitetaan tietoisesti valtion toimesta, ilman normaaleja oikeusvaltioon yhdistettäviä valitusteitä. Naureskelin joukuussa 2002, kun Myrsky.net oli monen muun saitin tavoin joutunut kiinalaisten sensuurilistalle (ja siellä se on edelleen). En olisi uskonut, että Suomessa tultaisiin samanlaiseen tilanteeseen. Ei, Myrskyä ei ole sensuroitu kenenkään kotimaisen isntanssin toimesta vielä, mutta mistä sen tietää [...]

Hopeinenomena.net kaatui ja nousi

19.02.2008

On ollut vähän kiire viimeisen vuorokauden ajan. Maanantaina heräsin tekstiviestiin, jossa kerrottiin hopeinenomena.net -foorumin olevan nurin. Ei siinä mitään, olin jo tottunut tilanteeseen, sillä ongelmia oli ollut viime aikoina useamminkin. Ongelmat olivat aina korjaantuneet sillä, että loggauduin MySQLAdministratorilla sisään tietokantapalvelimmelle ja korjasin rikkoutuneet taulukot. Nyt en jostain syystä päässyt kirjautumaan sisään ollenkaan, joten pistin viestiä [...]

Miksi nykyistä feminismiä tulee halveksua?

8.02.2008

Helsingin Sanomat hämmästyttää minua kerta toisensa jälkeen miesvihamielisellä uutisoinnillaan. Tällä kertaa vauhdissa on Katja Martelius. Feminismi on synonyymi miesvihalle ja naisten etuoikeuksien ajamiselle. Se saattoi joskus olla jotain muuta, mutta nykyään se on yhteisnimitys ahneudelle, ilkeydelle ja suoranaiselle tyhmyydelle. Olin joskus itsekin feministi. Ihan oikesti, ei sormia ristissä eikä mitään. Tämä ei ole yllättävää, sillä [...]

Call of Duty 4 – Modern Warfare

8.02.2008

Erehdyin testaamaan veikan Call of Dutya (tuttavallisemmin COD4). Siitä on jonkun aikaa kun viimeksi olen PC-pelin ostanut listahinnalla (lue: kalliilla). Nyt oli pakko. Kauhean näppärää, kun ompun saa nykyään bootattua Windowsin puolelle jos haluaa pelata. Muuta siellä ei sitten tule tehtyäkään. Yksinpelikampanjan läpipelaaminen on suhteellisen suoraviivaista putkijuoksua, mutta peli on siitäkin huolimatta komea kokemus. Viimeksi [...]

Nordea.fi…?

5.02.2008

Mielenkiintoista. Nordea.fi näyttää ihan jotain muuta kuin pitäisi.

Fat Acceptance tekee tuloaan

5.02.2008

Meni taas aamukahvit väärään kurkkuun. TS: “Mediatutkija Katariina Kyrölä ei aio liittyä läskikapinaan” ja kirja-arvostelu. Alla muutama valikoitu lainaus, iloisesti asiayhteydestään irroitettuna. Lukekaa koko juttu ensin, niin tulee vähän selkeämpi kuva. Keskustelu, jota meillä käydään lihavuudesta ja ruumiin koosta, on monista tutkijoista jo pitkään tuntunut yksipuoliselta. Jostain syystä angloamerikkalaisessa maailmassa käytävä keskustelu ei ole rantautunut [...]