Ensinnäkin, mukavaa oli. Ja aika kiirettä. Myyntilukuja en ole vielä saanut, mutta ne selvinnevät sitten joulumyynnin jälkeen.

Kun julkisuus ottaa yhteyttä

Kirjan julkaisuhetki jäi minulle hieman hämärän peittoon (julkistustilaisuutta ei tällä kertaa järjestetty, koska kustantamon mielestä kirja tulisi muutenkin myymään riittävästi - tai näin minä sen omalta osaltani ymmärsin), sillä huomasin sen vasta kun alkoi haastattelupyyntöjä satamaan. Puhelin pirrasi, sähköposti oli täynnä ja jatkuvasti sai siirrellä kalenteria uusiksi. Se oli hyvä opetus siitä, että kirjan kirjoittaminen _pistää_ elämän hetkeksi sekaisin. Tilannetta ei kauheasti helpottanut se, että oli yrityksen osakeyhtiöittäminen ja toimiston muutto käsillä samaan aikaan. Ai niin, ja maisteriksi valmistuminen. Loppu hyvin, kaikki hyvin, sillä tapaus opetti minulle todella paljon uutta ja hienoa julkisuuden kanssa työskentelemisestä.

12 vinkkiä ennen haastattelua

1. Valmistaudu kunnolla. Sinun pitäisi pystyä vastaamaan haastattelun peruskysymyksiin sujuvasti. Sen lisäksi toimittajat ovat yleensä varanneet sinulle jonkun ärsyttävä kierrepallon, jota et osaa odottaa. Pidä pää kylmänä ja pitäydy asiassa.

2. Valitse sopiva asu ja muista siisteys. Joillakin kirjailijoilla on oma sotamaalauksensa ja pukeutumistyylinsä, jota he käyttävät vuodesta toiseen. Tämä on lähinnä markkinoinnillista taktiikkaa, jolla yritetään saada ihmiset muistamaan oma lärtty mahdollisimman hyvin. Voinee puhua oikein henkilön brändistä. Itse suosin sellaisia arkivaatteista hieman fiksumpaa pikkutakkia ja suoraa housua, joita käytän yleensä asiakastapaamisissakin. Ilmeisesti asuvalinta oli ihan ok, kun siitä oli vain positiivista sanottavaa (kuvasta kiitos Mealle). Huom! Älä ota televisioon liian kirkasta paitaa tai sellaista paitaa, jossa on paljon pieniä raitoja tai ruutuja. Se näyttää aivan kauhealle ja efekti on ikimuistoinen katsojan silmin.

3. Aina pitkävartiset sukat (polveen saakka).

4. Yritä puhua selkästi ja muista hengittää. Minulla puhe hermostuneena kiihtyy, mutta olen nyt sitten opetellut tietoisesti hiljentämään vauhtia. Äänestään kannatta huolehtia erityisesti silloin, kun seuraavana päivänä on radio- tai tv-haastattelu (eli ei baaria ja/tai robustoja edellisenä iltana!).

5. Jos valitset haastattelua varten oman tapaamispaikkasi, valitse sellainen paikka missä itse viihdyt, ja missä sinusta saa luonnollisia ja hyviä kuvia ilman kauheata häsläystä. Mieti tätä jo etukäteen, sillä haastateltaessa joutuu kuvattavaksi. Haastattelupaikalla tulee olla myös sen verran hiljasta, että keskustelu on mahdollista.

6. Ole sovittuun aikaan paikalla.

7. Kaikkeen ei ole pakko suostua tai vastata.

8. Sulje se puhelin. :D

9. Muista hengitys (esim. Tic Tacit tai suuvesi). Tarvittaessa tarjoa haastattelijallekin (yleensä ei tarvitse).

10. Sinulla on oikeus tarkistaa artikkelien asiavirheet (käytännössä vanhemmat toimittajat tuntuivat “unohtavan” tämän useammin kuin nuoremmat). Kun saat jutun luettavaksi, älä nillitä mistään muusta kuin asiavirheistä. Jos siellä nyt aivan karmea kirjoitusvirhe on, niin siitä voit huomauttaa jos haluat olla rasittava. Toimittajien työtä on kärjistää tarvittaessa tylsinkin vuodatus jotenkin sellaiseen muotoon, että lopputulos kiinnostaisi lukijoita.

11. Kameramies (tai nainen, yleensä) ei ole vihamies, ja voit olla ihan varma että hän valitsee sinusta mahdollisimman hyvän, lehtikelpoisen kuvan. Anna heidän hoitaa työnsä puuttumatta liiaksi. Televisiossa ei kannata katsoa kameraan (ellet ole terminaattori ja juuri aikeissa syöksyä kameramiehen kimppuun), lehtihaastatteluissa kyllä.

12. Ollessasi radiohaastattelussa, muista tasainen hengitys, ja pyydä hetki aikaa tutustua mikin ja korvakuppien äänisäätimiin ettei käy höpösti. Lähetyksen aikana (se punainen valo on kyllä varsin selvä) älä napsuttele, kliksuttele tai tee mitään muutakaan mistä lähtee ärsyttäviä ääniä. Ne kuuluvat todella hyvin.

Haastattelut lehtiin

Yleensä haastattelut pienempiin lehtiin hoidettiin puhelimitse, ja vähääkään suuremmista lehdistä haastattelut sovittiin kaupungille (kustantamon neuvojen mukaisesti saatoin siis vaikuttaa siihen, missä miljöössä minua haastateltaisiin, ja noin yleisestikin ottaen kustantamo ohjeisti että itse saa päättää miten pitkälle haluaa haastattelussa antaa tietoa itsestään. Tärkeä pointti, sillä melkein jo riisuin yläosattomiin kuvaajan pyynnöstä eräässä porttikongissa, naislukijoiden pettymykseksi), ja useimmiten asiat menivät sovitusti. Pyytämisestä huolimatta kuitenkin eräs nimeltä mainitsematon sopuli ei sitten suvainnut lähettää juttua asiavirheiden korjausta varten luettavaksi, vaikka tästä oltiin sovittu (ja lukeehan se journalistiikan ohjeissa).

Puhelinhaastatteluissa ota aina lopuksi haastattelijan nimi ja puhelinnumero muistiin, sekä varmista päivä jolloin lehti on tarkoitus julkaista (ja että saatko oman kappaleesi postissa).

- Turun Sanomat 14.6.2008: Miehekkäät lähtöpassit leivälle (Marja Myllyluoma, kuvaajana TS/Mari Lehto)
- Aamulehti (8.9.2008): Läskit herätkää! (Matti Kuusela, kuvaaja Mari Männikkö)
- Keskisuomalainen (15.9.008): Jos olet lihava, olet lihava (Timo Sillanpää)
- Länsi-Suomi (12.10.2008): Laihdu, läski! (Tiina Jokisalo)
- Satakunnan kansa (16.10.2008): Läskit herätkää! (Matti Kuusela, kuvaaja Mari Männikkö) (Huom! Sama juttu kuin Aamulehdessä 8.9.2008)

Radiohaastattelut

Radio on jännä media. Olen aina ollut sitä mieltä, että minulla on nariseva ääni. Ja onhan se, mutta ei läheskään niin paha kuin luulin. Ja radion tyypit olivat mukavia. :) Aikaisempi radiokokemukseni oli joskus 2000 tai jotain, kun entinen lukiokaverini nakitti minut rintaliiviostoksille osana hänen opiskelutehtäväänsä. Ei siinä mitään, olihan se elämys. Silloin ujostutti, nyt moinen ajatus tuntuu hieman etäiseltä.

- Turun Radio (26.6.2008): Studiotuttuna Janne Jääskeläinen (kuuntele nauhoitus .mp3 -muodossa, 2,2 Mt)
- YleX aamu (4.9.2008): YleX aamussa viikon vieraana Janne Jääskeläinen. Marja ja Heikki olivat mukavan rennokkaita ja asiallisia tyyppejä, joiden kanssa juttu luisti.

Haastattelut televisiossa:

Televisiossa esiintymisessä pätee ihan samat asiat kuin muutenkin, mutta lisämausteilla. Televisiossa maskissa käyvät niin miehet kuin naisetkin, ja naamataulusta pakkeloidaan sellainen, että se kestää sen studion järjettömän kirkkaan valaistuksen. Studiossa ja sen lähialueella näet julkkiksia, älä välitä niistä ja koita olla tuijottamatta (se on rumaa) liiaksi.

TV1 Ykkösen Aamu (8.9.2008) klo 8:10 (ei löydy enää areenasta, höh)

Haastattelut julkisissa tapahtumissa

Julkiset esiintymiset jännittivät (ja jännittävät edelleen) eniten, sillä siellä ihmismäärä on oletuksena huomattavasti suurempi kuin muissa tilanteissa. Perinteisten haastatteluhetkien jälkeen oli sitten tietenkin kirjan signeeraustilaisuus mikä oli enimmäkseen nöyryyttävän kouluttava opetus: kummallakaan kerralla ei tullut yhtään uskaliasta hakemaan kirjalle henkilökohtaista signeerausta kirjalleen (näin kyllä kun paikalta lähtöni jälkeen sitten käytiin nopeaan hakemassa ne perussigneeratut kirjat). Oliko siis liene ujoutta tai jotain.

- Turun Taiteiden yö (14.8.2008): haastattelijana Panu Väänänen (Atena)
- Turun kansainväliset kirjamessut (5.10.2008): haastattelijan Ville Rauvola (Atena)

Kirja-arvostelut ja muut sellaiset kirjoitukset

Nämä eivät yleisesti ottaen ole sellaisia kirjoituksia, joihin asianomaista edes tarvitaan. Joku lukee kirjan, ja pistää siitä arvostelun lehteensä. Siis yksinkertaisimmillaan.

- Kodin Kuvalehti (16/2008): Kannusta mies terveemmäksi
- Ruotuväki (15/28): Läski syö miestä (Hannu Kivimäki)
- Vihreä Lanka (22.8.2008): Laihdutusnatsi raivoaa läskeille (Jussi Karmala)
- Salon Seudun Sanomat (3.9.2008): Suorapuheista puhetta läskiensä kanssa painiville (Anneli Kajander-Ekström)
- Hyvä Terveys (10/2008): Kirja-arvostelu
- KG-lehti (6/2008): Läski syö miestä
- Karjalainen (24.0.2008): Jos olet lihava, olet lihava (TImo Sillanpää)
- Helsingin Sanomat (22.9.2008): Miesten läskikirjat puhuvat rumia (Pekka Pekkanen)
- Koti (9/2008): Mies laihduttaa
- Hyvä Vire (esite): Katosiko ilotikku?
- Duodecim (joku lääkärilehti): kirja-arvostelu (Erpo Pakkala)
- SchizoBlog, Janne Toivoniemi: Läski syö miestä

Entäs ne oikeiden ihmisten palautteet?

Nämä ovat olleet minulle tietenkin niitä kaikkein rakkaimpia. Parhaita ovat olleet sellaiset kommentit, joissa olen kuullut kirjastani olevan lukijalleen paljonkin hyötyä, ja painoa on pudonnut. Tätä signaalia on tullut myös paljon anonyymipalautteen puolelta. Mukavaa on ollut myös kuulla, että huumoriosuus on osunut kirjassa ihan kunnolla, oikeaan ihmisryhmään. Eräälläkin keskustelupalstalla nainen kertoi miehensä nauraneen kirjan yhdeltä istumalta siten, että happea oli ollut vaikeaa saada liiasta nauramisesta. Toinen kertoi miehensä nauraneen itsensä niin tärviölle, että naapurit olivat alkaneet koputella seinään. Oikea meininki, ja sellainen lämmittää sydäntä. Se tuntuu hyvältä. Silloin tuntuu, että oikeasti saanut jotain aikaiseksi, jotain hyvää, joka parantaa muidenkin elämää.

Negatiivisesta palautteesta sanoisin vain tämän verran, ja haluaisin suunnata sen eräälle tietylle ihmisryhmälle. Olen erittäin iloinen, että kirjastani on ollut sinulle apua. Ellet kuitenkin jostain syystä ole mallimittainen ja muutenkin kaunis naishenkilö (kysyin vaimolta luvan tähän varmuuden vuoksi), älä pliis lähetä minulle laihdutuskuviasi. Siis kaikki se mikä on pyhää ja kaunista, vielä rikkumatonta mielessäni, vetoan sen puolesta. Minä-en-ole-kiinnostunut-kenenkään-laihdutuskuvista. Seuraavan satsin myyn iltalehteen, tai käytän niitä varoittavina esimerkkeinä jatko-osassa. Halut meni viikoksi.

Kiitos kun luit tämän loppuun asti! Jos on jotain kysyttävää, siitä vaan kommenttia perään. Kirjaa voi tilata joululahjaksi vaikka vittumaisille appiukoille (oma on mahtava, ennen kuin alatte miettimään) sopuhintaan kustantamon sivuilta. Ostakaa ihmeessä! :)

Palautetta kirjasta otetaan edelleen vastaan joko sähköpostitse (janne@myrsky.net) tai anonyymisti sivuston palautelomakkeen kautta.

Tein kuitenkin työtä käskettyä, ja menin yksityiselle, koska pieni puukko tuntui kaivautuvan kaularankaan asti. Yllätys oli aika leppoisa, kun hammaslääkäri sanoi, että juurihoito oli aika turha, koska ei sieltä mitään löytynyt. Tappoivat siis terveen hampaan ilman syytä. Kivun syyksi paljastui loppujen lopuksi muuttuneesta purennasta aiheutunut tulehdus. Kai.

No. Ei se tähän tietenkään lopu. Sama kipu alkoi pari viikkoa sitten uudestaan. Vahingosta viisastuneena varasin ajan suoraan yksityiselle hammaslääkärille (mikä ei ollut kauhean helppoa, koska pääsääntöisesti hammaslääkärien verkkosivut ovat aivan pebasta, ja esimerkiksi hinnastot puuttuvat kokonaan). Ajattelin tietenkin, että tästä kivusta selviää sentään rahalla, vaikka se vähän kirpaseiskin.

Yllättäen joutui taas itse diagnosoimaan itseään. Kiitos viimekertaisen turhan juurihoidon, en ollut kauhean innostunut tilanteesta.

Lääkäri kysyi taas ne peruskysymykset.
- “Juurihoitaako pitäis?”
- “En tiedä. Sattuu penteleesti”
- “Sulla lukee tässä juurihoito”
- “Antaa lukee vaan. Jos se on tarpeellista niin juurihoidetaan vaan”
- “Okei no katsotaan” (lääkäri tökkii sormilla hampaita) -”Sano jos sattuu.”
- “Eishatu”
- “Entäs tämä”
- “Ei shekhään shatu” (en nyt ihan muuten ymmärrä mitä tällä tökkimisellä muutenkaan haettiin. Oma kipukynnys ei nyt ole niitä ihan alhaisimpia, esim. on tullut joskus lyötyä harppi pikkurillistä läpi typeryyksissään ilman ininöitä. Ja ehkä se käsivarren peittävä, näkyvillä oleva tatuointikin olisi voinut vinkata lekurille, että se tökkimiskipu nyt ei ehkä ole ihan olennaista tässä tapauksessa - jos sanoo, että kipu on jatkuvaa, se on jatkuvaa, eikä parane eikä pahene tökkimällä).
- “Otetaan röntgeni!”
- “Otetaan vaan”
(lääkäri ampuu naamaani röntgenpyssyllä ja voin melkein kuulla, kuinka miljoonat siittiöt kasvattavat itselleen mutanttikäsivarsia ja muita ulokkeita sukusoluja tuottavissa elimisssäni)
- “Jep, tää on juurihoidettu.”
- “Joo…?”
- “Mitä tälle pitäis tehdä?”
- “…”
- “Niin, kun ei se välttämättä auta. Voin minä antibiootteja määrätä.”
- “Jaha. Ei kai siinä sitten mitään. Voisko se olla viisaudenhammas?”
- “Ei voi tietää. Ei otettu siitä röngeniä.”
- “…”
- “Laitetaan XXX-antibioottia”
- “Jos ei laiteta? Kuolen saman tien jos sitä annetaan, lukee siinä teidän tiedoissakin”
- “YYY-antibioottia sitten.”
- “Se on heti siinä kakkosrivillä, jos ei laiteta sitäkään”
- “Jaha, no koitetaas jotain muuta”
- “hyvä idea”
- “Kiitos hei, ja kassan kautta sitten”

Jos olisin yhtä hyvä ratkomaan omien asiakkaideni ongelmia, olisin varmaan aika nopeasti työtön. Ja käsissäni olisi kasa kuolleita asiakkaita, mutta se nyt ei oikeastaan ole ihan verrattavissa.

Ymmärtäisin kyllä, jos potilaan tuntema ja kuvaileva kipu _auttaisi_ lääkäriä oikean hoidon valitsemisessa, mutta nyt vaan näyttää siltä, että se on ainoa asia mihin hammaslääkärit reagoivat. Potilasta hoidetaan vähän kuin turhuusasiakasta. Ihminen tulee vastaanotolle, sanoo että tähän koskee, ja lääkäri poraa. Sitten kysyy, että onkos nyt hyvä, vai porataanko lisää… Ei hammaslääkäri kuitenkaan ole mikään parturi, joka ottaa vähän asiakkaan fiiliksen mukaan latvoista ja laskuttaa satasen.

Tai hei. Ehkä ne ovatkin. Vastaanottotiloissakin on ainakin luettavana pelkästään Annaa, Kotivinkkiä, mamin virkkausvinkkejä ja mitä ikinä. Jaksaa kiinnostaa ihan kympillä.

Mitä tästä opimme? Älä mene hammaslääkärille, ellet tiedä mikä sinua vaivaa.

*) Valitin myöhemmin about kaikille presidentistä ylioppilaskuntaan, ja loppujen lopuksi vastaava lääkäri sitten pahoitteli tapahtunutta. Se ei tietty siinä vaiheessa enää kauheasti lohduttanut, mutta nykyään tilanne on ainakin reilu kaikille perusopiskelijoille.

Erityisavustaja Kirsi Pimiä perusteli vaikenemispäätöstä keskiviikkona muun muassa sillä, että Braxilta halutaan jokaisessa tilanteessa kysyä enää vain äänestysongelmista.

Voisikohan olla nyt niin, että asiasta ollaan huolestuneita, ja syystä? Mielestäni on ihan vähän ihmeellistä, että oikeusministeri haluaa lakaista sähköisen äänestyksen ongelmat maton alle. Hyssytellään vain, että “ei tää nyt ollut niin vakavaa”. Näyttää siltä, että Suomessa siirrytään sähköiseen äänestykseen, oli se sitten tarpeellista tai ei.

Mulle ei ole vieläkään oikein auennut, miksi me yleensä tarvitsemme sähköistä äänestystä. Nettigallupit sikseen, mutta demokratialla ei pitäisi leikkiä vain kokeilunhalun vuoksi.

Naurattais, jos ei pelottais.

Vinkkaisin lukijoilleni Scandinavian Outdoor Storen kilpailusta, jossa on mahdollisuus saada oma nimensä etelänavalle. Poppis ja Pasi Ikonen lähtevät valloittamaan etelänapaa sunnuntaina 2.11.2008 (välilasku Chilessä, josta lähtevät kohti lopullista määränpäätä 8.11.). Jos kaikki menee hyvin, retkikunnan on tarkoitus päästä navalle joulun välipäivinä. Osallistumalla kilpailuun voi voittaa Hilleberg Keron 3 GT -teltan ja oman nimensä navalle liehumaan.

Retkikunnan matkaa voi seurata ThePole -blogista. Myös Helsingin Sanomat uutisoi aiheesta.

Siis oikeasti, mitä helvetin perseilyä siellä oikeusministeriössä nyt harrastetaan? Miksi halutaan pakolla ajaa ihmiset käyttämään paskoja tietokonejärjestelmiä, joita ei osata käyttää ja joihin kukaan tervejärkinen ei luota? Miten on perusteltua, että “sähköinen äänestäminen” on jotenkin parempi keino kuin vanha? Häh? Nyt virkailijat vastuuseen ja pääpiruille monoa perseeseen! Samalla voisitte avata sen NDA:n, että voidaan julkisesti keskustella sähköisen äänestysjärjestelmän toimivuudesta.

Lukekaa:
Effi ry:n lehdistötiedote sähköisestä äänestämisestä
Effi ry:n faq sähköisestä äänestämisestä
Käyttäkää myös sitä järjestäytymisoikeuttanne vielä kun teillä on sellainen.

Paha, paha internet…